matkalla

Pitkästä aikaa täällä. Paljon on ehtinyt tapahtua, esikoinen on saatu maailmaan ja arki täytyy lapsiperheasioista. Terveys kuitenkin reistailee yhä: en päässytkään säikähdyksellä viime kierroksen jälkeen, vaan endometrioosi on alkanut kummitella jälleen. Nyt niin pahasti että odotan pääsyä magneettikuviin ja sen jälkeen leikkaukseen. Minun endoni ei siis rauhoittunut raskauden myötä, vaan paheni radikaalisti imetyksen loputtua.

Nyt ensimmäisen jälkeen mielessä kummittelee luonnollisesti toinen lapsi. Sen aluilleen saattaminen tulee kuitenkin olemaan suuri projekti endon takia. Ihan vielä emme tiedä koska siihen ruljanssiin viitsii ryhtyä uudestaan. Elämäntilanne ei tule sallimaan sitä ainakaan vuoteen, mutta uskallammeko senkään jälkeen?

Näistä ajatuksista syntyi tänään kuva, ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Se kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.

.

Minut yllätettiin. Meidän yllätettiin. Elokuussa, kaksi kuukautta ennen tutkimusten alkamista. Ihan vastoin mitään suunnitelmiani tai kuvitelmiani tapahtui se mitä en ollut viimeisimmässä kuvassani ottanut lainkaan huomioon.

Meille tuli kaksi viivaa. Ilman apuja, ilman lääkäreitä, ilman tutkimuksia.

Nyt mennään viikolla 18+2 enkä vieläkään meinaa uskoa tätä todeksi, vaikka pieni tyyppi myllää mahassa lähes päivittäin. Vanha taakka painaa yhä, luulen että on syytä purkaa sitä tänne lähipäivinä.

.

Tänä iltana iski niin voimakas inspiraatio etten voinut antaa sen olla. Sen seurauksena syntyi kuvia jotka haluan jakaa, joten päätin aloittaa pitkään suunnittelemani blogin. Toivottavasti saan tulevaisuudessa tehtyä paljon kuvia tästä aiheesta josta on vaikea puhua ääneen ja jota on vaikea jakaa muiden kanssa, lapsettomuudesta nimittäin.

Niin, lapsettomuus on kokemuksellinen tila. Minä olen ollut neljä vuotta lapseton vaikka raskauden yrittämisen olen aloittanut vasta viime kuukausina. Minulle lapsettomuus on ollut sitä ettei valtavasta kaipuusta huolimatta ole voinut elämäntilanteen tai parisuhteen takia saada elämäänsä omaa lasta. Tuo kaipuu on voimakas, se repii ja raastaa kappaleiksi halusta pitää lähellään ikiomaa rakasta lastaan joka ei vielä ole edes saanut alkuaan.

Nyt olen viimein päässyt elämässäni siihen onnelliseen tilanteeseen että yritämme mieheni kanssa lasta. Onneani tosin nakertaa pelko epäonnistumisesta, pelko biologisesta lapsettomuudesta, pelko negatiivisista raskaustesteistä, pelko vuosia kestävästä yrittämisestä, pelko musertumisesta jokaisten alkavien kuukautisten alle. Mutta koska vanhemmuus vaatii suunnatonta rohkeutta, minä olen päättänyt kohdata pelkoni. Tämä blogi ja nämä kuvat olkoon apunani kaikkien näiden pelkojen kohtaamisessa ja nimeämisessä.

.