matkalla

Pitkästä aikaa täällä. Paljon on ehtinyt tapahtua, esikoinen on saatu maailmaan ja arki täytyy lapsiperheasioista. Terveys kuitenkin reistailee yhä: en päässytkään säikähdyksellä viime kierroksen jälkeen, vaan endometrioosi on alkanut kummitella jälleen. Nyt niin pahasti että odotan pääsyä magneettikuviin ja sen jälkeen leikkaukseen. Minun endoni ei siis rauhoittunut raskauden myötä, vaan paheni radikaalisti imetyksen loputtua.

Nyt ensimmäisen jälkeen mielessä kummittelee luonnollisesti toinen lapsi. Sen aluilleen saattaminen tulee kuitenkin olemaan suuri projekti endon takia. Ihan vielä emme tiedä koska siihen ruljanssiin viitsii ryhtyä uudestaan. Elämäntilanne ei tule sallimaan sitä ainakaan vuoteen, mutta uskallammeko senkään jälkeen?

Näistä ajatuksista syntyi tänään kuva, ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Se kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.

Kategoria: Testeistä.

Kategoria: Kaipaus.

Siivosin tänään kaappeja ja löysin vanhoja sarjakuvia. Oli pakko tulla laittamaan tänne pitkästä aikaa aiheeseen liittyvä kuva. Ennen nykyistä suhdettani oli huonoja, hyvin huonoja parisuhteita, joissa lapselle ei kaipuustani huolimatta olisi ollut tilaa. Siksi nykyisen kumppanini perheenperustamishalu yllätti minut täysin.

Kategoria: Yllätys.

Jotenkin hullua että meillä on kaikki hyvin. Niin monta vuotta olen kaivannut niin kovasti että olin jo tottunut kivun läsnäoloon. Nyt saan joka päivä muistutuksen siitä että kipu on viimein ohi kun pieni ihminen sisälläni liikkuu.

Eilen muistin tekstinpätkän jonka kirjoitin ehkä rankimman kaipauksen kautena, kun olin luopunut pitkästä parisuhteesta ja elin yksin vailla lupausta tulevasta. Sen parisuhteen mukana huuhtoutuivat kaikki toiveeni perheestä ja omista lapsista. Lapsenkaipuu oli tuolloin jo kasvanut mittavaksi, teksti kertoo siitä miltä tyhjän sylin aiheuttama kipu voi tuntua.

F45.4

Kipu tuntui kurkunpäässä heti aamulla. Se oli yön aikana kietoutunut tiukaksi keräksi hänen ruumiinsa ympärille. Hän nousi ja keitti itselleen kupin mustaa teetä. Kuten aikaisemminkin, teen ja aamulehden avulla hän hääti kivun, sai sen kutistumaan ja asettumaan aloilleen.

Kipu pysyi poissa niin kauan kun hän ajatteli jotain muuta. Hän oli oppinut harhauttamaan sitä, toisinaan kului useita päiviä niin, ettei hän huomannut sen läsnäoloa. Mutta kun hän pysähtyi, rauhoittui, hiljentyi, se hiipi kuin varkain hänen tajuntaansa.

Kipu oli ollut hänen kumppaninaan vuosia. Aluksi hän ei ollut pystynyt hyväksymään sen läsnäoloa vaan oli yrittänyt vuoroin hukuttaa, vuoroin haudata sitä. Mutta kipu oli ja pysyi. Hiljalleen hän oli alkanut hyväksyä sen osaksi itseään ja antanut sille tilaa sisimmässään. Hän oli ymmärtänyt, ettei se poistuisi, se ei koskaan luovuttaisi.

Hän peseytyi hiljaisuudessa. Viime päivinä oli ollut kovin hiljaista, kipu oli saanut paljon tilaa. Välillä sen lonkeroita tuntui löytyvän kaikkialta, silloin hän oli kuin ei olisi huomaavinaankaan. Mutta hän tiesi että mitä enemmän taistelisi vastaan, sitä tiukemman otteen se ottaisi.

Hänen kipunsa oli voimakas, se pelotti muita. Se tuntui herättävän muissa ihmisissä enemmän kauhua kuin hänessä itsessään. Pelko herättää vihaa, hän tiesi. Ihmiset olivat olleet hänelle ankaria, käskeneet unohtamaan kivun tai turruttamaan sen jollain. Mutta tähän tuskaan ei ollut lääkettä, se ei kadonnut, se pysyi.

Koska kukaan ei tuntunut olevan riittävän vahva jakamaan kipua hänen kanssaan, hän oli lakannut yrittämästä. Pukeutuessaan hän mietti kuinka hyvin olikaan tottunut olemaan yksin kipunsa kanssa. Tai kaksin oikeastaan. Kipu oli jatkuvasti läsnä vaikka hän osasikin olla kiinnittämättä siihen huomiota. Se oli osa hänen arkeaan, osa häntä, mutta siitä ei kannattanut puhua ääneen.

Hiljaisuus asunnossa tuntui käsinkosketeltavalta hänen istuutuessaan nojatuoliinsa. Kipu alkoi kietoa lonkeroitaan hänen raajojensa ympärille. Hän yritti vastustella, kääntää ajatuksensa muualle. Kuitenkin se hellästi houkutellen veti hänet jälleen kerran syleilyynsä, ilmentyäkseen seuraavassa hetkessä raastavana tuskana. Se tuntui viiltävänä kipuna syvällä sisimmässä, kuristavana tunteena kurkupäästä vatsanpohjaan. Hän ei voinut kuin antautua kivulle ja toivoa että se tällä kertaa olisi armollinen. Toivoa, että se hellittäisi pian.

Kun kipu alkoi hiipua, kun hän jälleen pystyi hengittämään, hän ajatteli vain poispääsyä. Hän ei jaksanut enää. Hiljaa yksin asunnossaan hän toivoi ettei enää olisi.

 

Kategoria: Kaipaus.

Minut yllätettiin. Meidän yllätettiin. Elokuussa, kaksi kuukautta ennen tutkimusten alkamista. Ihan vastoin mitään suunnitelmiani tai kuvitelmiani tapahtui se mitä en ollut viimeisimmässä kuvassani ottanut lainkaan huomioon.

Meille tuli kaksi viivaa. Ilman apuja, ilman lääkäreitä, ilman tutkimuksia.

Nyt mennään viikolla 18+2 enkä vieläkään meinaa uskoa tätä todeksi, vaikka pieni tyyppi myllää mahassa lähes päivittäin. Vanha taakka painaa yhä, luulen että on syytä purkaa sitä tänne lähipäivinä.

Kategoria: Testeistä.

Siitä on aikaa kun täällä viimeksi kirjoitin tai julkaisin mitään.

Kevät oli ja meni, nyt ollaan menossa vauhdilla kohti lapsettomuustutkimuksia. Kävin keväällä keskustelemassa tk-lääkärin kanssa endometrioosin mahdollisuudesta ja sain lähetteen naistentautien poliklinikalle. Kutsu gynekologin vastaanotolle tuli postissa,  tuota aikaa odotettiinkin sitten kauhunsekaisin tuntein reilut 4kk.

Heinäkuussa viimein koitti tutkimusaika, joka löi minut täysin ällikällä. Vastassa oli nuori ja empaattinen naislääkäri, joka heti kättelyssä kertoi lukeneensa papereistani raskaustoiveestani ja suosittelevansa jatkoja viereisen käytävän perhesuunnittelupolille. Endometrioosia ei ole vielä poissuljettu näiden alustavien tutkimusten perusteella, persupolilla lääkäri ottanee kannan siihen koska laparoskopia on tarpeellinen. Tuon tarkkasilmäisen naistentautien puolen gynen ansiosta osa alustavista lapsettomuustutkimuksista on jo tehty, nyt vaan odotellaan että koittaa elokuu ja toinen poli aukeaa.

Ohjelmassa on siis luultavasti syksyllä tutkimuksia, näytteenottoja, tutkimuksia ja vielä kerran tutkimuksia. Toivon että ovulaation induktiohoidot (OI) päästään aloittamaan pian, toivon myös että niillä saadaan tulosta aikaan eikä tarvitse mennä naistenklinikalle inseminaatioon (IUI) tai koeputkihedelmöityksiin (IVF ja ICSI) asti.

Kuluneen vuoden aikana minusta on tullut hyvin lisääntymistietoinen nainen, jolla alkaa olla kattava kuva tarjolla olevista lapsettomuushoidoista terminologioineen ja lyhenteineen. Kovasti toivoisin ettei minun tarvitsisi tietää näistä yhtään mitään, mutta minkäs teet.

P.S. Löysin vanhan päiväkirjamerkintäni vuodelta 2009 jossa pohdin parisuhteeni tulevaisuutta ja kirjoitin haluavani lapsen viimeistään kahden vuoden päästä. Hah hah, se kahden vuoden päästä on nyt.

Kategoria: Lapsettomuus.

Wow. Löysin viimein sanoja sille mitä olen viime vuosina kokenut. Selasin Simpukka ry:n sivuja ja löysin erilaisia lapsettomuuden määritelmiä, yksi niistä oli elämäntilannelapsettomuus.

Toive omasta lapsesta heräsi vuoden 2006-2007 aikoihin kun elin vakaassa parisuhteessa. Tuohon suhteeseen lapsi ei kuitenkaan mahtunut ja suhde päättyi eroon. Eron koittaessa keväällä 2008 toiveeni omasta lapsesta oli kasvanut niin suureksi että ero silloisesta parisuhteesta tuntui suunnattomalta tragedialta; vaikka suhde oli onneton koin menettäväni mahdollisuuteni omaan perheeseen.

Koin todella voimakasta lapsettomuuden tuskaa tuossa suhteessa sekä suhteen jälkeisenä aikana kun asuin yksin vailla parisuhdetta. Lopulta löysin nykyisen kumppanini. Uusi parisuhde loi toivoa, mutta korkeakouluopintojen aloittaminen keväällä 2010 sai minut taas pohtimaan haaveitani ja valintojani. Vastaanotettuani opiskelupaikan ja aloitettuani opinnot kävin läpi jälleen luopumisen kriisin, sillä kuvittelin ettei lapsen saaminen opintojen keskellä olisi mahdollista. Parisuhteemme oli tuore ja kumppanini toive omasta lapsesta oli vasta heräämässä.

Kuitenkin syksyllä 2010 kumppanini kertoi minulle yllättäen olevansa valmis isäksi. Riemastuin uutisesta valtavasti, pääsisin viimein toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni! Syksy meni onnellisessa huumassa; pian meilläkin olisi vauva. Ensimmäinen kierto oli ja meni. Toisen kierron vaihtuessa kolmanteen tunsin jo pettymyksen tunteita. Eikö se menekään kuten on kerrottu, että ehkäisy jätetään pois ja sitten alkaa raskaus? Kolmannen kierron päättyessä jälleen kivuliaisiin kuukautisiin olin jo henkisesti vereslihalla. Ei, me emme kuulu siihen porukkaan joka raskautuu ensimmäisestä tai toisesta kierrosta. Huoli alkoi kasvaa ja kysymyksiä herätä, onkohan meissä jotain vikaa? Toteutuuko pahin painajaiseni lapsettomuudesta sittenkin? Neljäs kierto meni huiliessa. Salaa kuitenkin koko ajan toivoin että raskaus saisi alkunsa, olinhan kuullut niin monta tarinaa jossa stressaamisen lopettaminen auttoi raskaaksi tulemisessa. Mutta ei, ei se auttanut tällä kertaa. Viidettä kiertoa varten tilasin ovulaatiotestejä ja metsästin ovulaatiota. Ajoitimme yhdynnät oikein ja olin toiveikas, jospa nyt viimeinkin onnistaisi?

Kuudes kierto starttasi kuitenkin eilen. Pettymyksen kyyneleitä nieleskellen mietin mikä tässä tilanteessa ahdistaa niin kovasti? Mehän ollaan yritetty vasta viisi kuukautta. Toiset yrittää vuosi tolkulla tuloksetta, mikä oikeus minulla on kokea näin raastavia epätoivon tunteita? Eihän me olla vielä edes virallisesti lapsettomia. Kun pysähdyin katsomaan taaksepäin, tajusin että jokainen lapsettomana vietetty vuosi ja jokainen siihen liittynyt kriisi painaa mielessäni yhä. Vaikka olen onnellisessa tilanteessa jossa parisuhde voi hyvin ja lapsi on erittäin tervetullut, olen pelännyt lapsettomuutta niin pitkään että pelko saa tässäkin tilanteessa välillä valtavat mittasuhteet. Elämäntilannelapsettomuus on jäytänyt minuun lähtemättömät jäljet.

Siksi pyydän jokaiselta läheiseltäni valtavasti ymmärrystä. Minua ei lohduta se että olemme yrittäneet vasta niin vähän aikaa. Minä pelkään, pelkään ihan  tosissani. Ja jokainen seuraaviin kuukautisiin päättyvä kierto vie minut henkisesti vähän lähemmäksi pahinta painajaistani lapsettomuudesta.

Kategoria: Lapsettomuus.

Villien internethuhujen mukaan greippimehu parantaa hedelmällisyyttä. Mitäpä sitä ei yrittämisen nimissä tekisi!

P.S. Skannerin yhä puuttuessa laatu on kammottavaa, pahoitteluni siitä.

Kategoria: Greippimehu.

Tänään tyyneys saapui luokseni. Keskelle kierron kamalinta loppuvaihetta ja jännittävintä viikkoa. Otan tyyneyden kiitollisena vastaan ja nautin siitä niin kauan kun se viipyy kumppaninani.

Kategoria: Tyyneys.

Tänä iltana iski niin voimakas inspiraatio etten voinut antaa sen olla. Sen seurauksena syntyi kuvia jotka haluan jakaa, joten päätin aloittaa pitkään suunnittelemani blogin. Toivottavasti saan tulevaisuudessa tehtyä paljon kuvia tästä aiheesta josta on vaikea puhua ääneen ja jota on vaikea jakaa muiden kanssa, lapsettomuudesta nimittäin.

Niin, lapsettomuus on kokemuksellinen tila. Minä olen ollut neljä vuotta lapseton vaikka raskauden yrittämisen olen aloittanut vasta viime kuukausina. Minulle lapsettomuus on ollut sitä ettei valtavasta kaipuusta huolimatta ole voinut elämäntilanteen tai parisuhteen takia saada elämäänsä omaa lasta. Tuo kaipuu on voimakas, se repii ja raastaa kappaleiksi halusta pitää lähellään ikiomaa rakasta lastaan joka ei vielä ole edes saanut alkuaan.

Nyt olen viimein päässyt elämässäni siihen onnelliseen tilanteeseen että yritämme mieheni kanssa lasta. Onneani tosin nakertaa pelko epäonnistumisesta, pelko biologisesta lapsettomuudesta, pelko negatiivisista raskaustesteistä, pelko vuosia kestävästä yrittämisestä, pelko musertumisesta jokaisten alkavien kuukautisten alle. Mutta koska vanhemmuus vaatii suunnatonta rohkeutta, minä olen päättänyt kohdata pelkoni. Tämä blogi ja nämä kuvat olkoon apunani kaikkien näiden pelkojen kohtaamisessa ja nimeämisessä.

Kategoria: Testeistä.